Joulumarkkinoiden kauniin tunnelman varmistamiseksi markkinoilla työskentelee lukuisia vapaaehtoisia eri
tehtävissä. Tapahtuman omat avuliaat tontut eli talkoolaiset ovat olennainen osa markkinoiden
järjestämistä. Joulumarkkinoiden innokas talkoolainen Kirsi Saaros kertoi omista kokemuksistaan
Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden vapaaehtoisena.

Keskiaikaisilta markkinoilta Joulumarkkinoille
Kirsi sai alun perin innostuksen Joulumarkkinoiden talkootoiminnasta Turun Keskiaikaisilta markkinoilta:
”Olen nyt mukana toista vuotta Joulumarkkinoilla. Sysäys talkoohommiin tuli Keskiaikaisilta markkinoilta,
jossa olin ensimmäistä kertaa vapaaehtoisena toissa kesänä. Nautin aivan suunnattomasti kaikesta, niin
työtehtävistä, työkavereista, kuin itse tapahtumastakin.”

Joulumarkkinoiden talkoolaisena Kirsi pitää erityisesti infopisteessä työskentelystä. ”Olin Joulumarkkinoilla
infossa töissä ja hain nimenomaan siihen hommaan. Pidän asiakaspalvelusta ja lisäbonuksena markkinoiden
asiakkaat ovat vielä tosi hyväntuulisia, koska sinne tullaan tarkoituksella nauttimaan tunnelmasta,
myynnistä ja ohjelmasta,” Kirsi kertoo.

Osana mahtavaa talkooporukkaa
Talkootehtävien lisäksi Kirsi nauttii talkooporukan keskinäisestä ilmapiiristä: ”Ilmapiiri on aivan mahtava!
Kaikki ovat varta vasten hakeneet tehtäviinsä ja ovat innostuneita ja motivoituneita. Olisipa jokaisessa
työpaikassa yhtä hyvä yhteishenki! Jos joku väsyy tai kohtaa ongelmia, muut sparraavat ja auttavat.”

Markkinoiden talkooporukan hyvästä yhteishengestä kertoo Kirsin mukaan myös se, että hän on löytänyt
markkinoilta monia uusia ystäviä: ”Ensimmäisellä kerralla en tuntenut ketään ennalta, mutta porukkaan oli
helppo tulla mukaan. Kokeneemmat vapaaehtoiset auttoivat ja opastivat, samoin järjestäjät. Markkinoiden
aikana ehtii hyvin tutustumaan muihin vapaaehtoisiin niin, että loppukaronkassa tuntuu kuin juhlisi
vanhojen ystävien seurassa.”

Taianomaista markkinatunnelmaa
Talkooporukan ilmapiirin lisäksi Kirsi sanoo nauttivansa Joulumarkkinoiden tunnelmasta: ”Tuntuu siltä, että
markkinatunnelmaa kuvaillessa adjektiivit loppuvat kesken. Fiilis on kaiken kaikkiaan hieno. Ikään kuin
Suurtorille olisi noussut hetkeksi pieni joulukylä tuoksuineen ja äänineen.”

Joulumarkkinoilta on myös jäänyt Kirsille mieleenpainuvia muistoja: ”Viime vuonna eräänä sunnuntaina sää
oli ihanteellinen. Maassa oli lunta ja sitä satoi hiljakseen isoina hiutaleina maahan. Ilta pimentyi ja torilla oli
sirkustaiteilijoiden Tulishow, joka valaisi lieskoin tumman tähtitaivaan. Ruokakojujen savut tuoksuivat kilpaa
havujen kanssa. Siinä vaiheessa en voinut infokojussa muuta kuin ihastella ja nauttia olostani. Olin kuin hyvän elokuvan lavasteissa, paitsi että kaikki oli totta ja aitoa. Muualla en vastaavaa joulutunnelmaa ole
kokenut.”

Mukaan talkootoimintaan
Kirsi kannustaa kaikkia lähtemään mukaan Joulumarkkinoiden talkootoimintaan: ”Rohkeasti mukaan! Ei
haittaa, vaikkei tunne ketään ennalta. Porukkaan pääsee hyvin sisälle ja apua saa sekä järjestäjiltä, että
muilta vapaaehtoisilta. Sekin kertoo paljon, että samat ihmiset usein hakevat seuraavana vuonna uudelleen
vapaaehtoisiksi. Näin teen itsekin.”

Lisätietoa talkootehtävistä löytyy täältä.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden talkoohakemuksen voi puolestaan täyttää verkossa klikkaamalla tästä. [https://forms.gle/1aJ1CH1qmzk5CYED7]

 

Jutun on kirjoittanut Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden tuotantoharjoittelija Nestori Liminka.