Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla viihdyttää tänäkin vuonna jo perinteeksi muodostunut Joulunäytelmä, jonka tuottaa Turun Suurtorin keskiaika ry. Näytelmän on ohjannut viime vuoden näytelmän tapaan Petra Lähde. Näytelmä aiheineen on joka vuosi uusi ja erilainen – tänä vuonna näytelmän yleisteemana on yhdistystoiminta ja lukuisat tavat puuhata yhdessä. 

Suomesta tuli yhdistysten maa jo 1800-luvun lopulla, ja 1906 säädettiin kokoontumis- ja yhdistymisvapaus. Tämän vuoden Joulunäytelmässä seikkailevat turkulaiset vuodelta 1907. Joukossa on sekä tuttuja, ensimmäisen joulumarkkinanäytelmän ohjaajan Emmi Louhivuoren jo vuonna 2013 luomia hahmoja että uusia tuttavuuksia. Markkinoilla päästään näytelmän puitteissa muun muassa perinteisille kuusikaupoille ja kuulemaan turkulaisia uutisia!

Näytelmän ohjaaja Petra Lähde kuvailee näytelmän tekoprosessia: 

  • Näytelmää alettiin tehdä jo vuonna 2013. Minä sain ohjat käteeni viime vuonna, jolloin ikävä kyllä ehdimme esittää näytelmää vain yhden viikonlopun. Näyttelijät ovat erittäin sitoutuneita harrastajia: monet ovat olleet mukana alusta asti ja sujahtavat edelleen samoihin hahmoihin joka vuosi! Parasta tekemisessä on ollut hyvä yhteishenki ja näyttelijöiden upea heittäytymiskyky. Ei ole maailman helpointa tehdä teatteria, kun näyttämönä on Suurtori ja harjoituskausikin sijoittuu kosteaan ja tuuliseen marraskuuhun, mutta nauru lämmittää ja sitä iloa haluamme tuoda myös markkinavieraille. Joulumarkkinanäytelmä kuuluu ehdottomasti joulunodotukseen!

Markkinanäytelmä koostuu kolmesta kohtauksesta, jotka esitetään Vanhalla Suurtorilla markkinapäivinä tasatunnein klo 12, 13 ja 14 niin, että joka tasatunti nähdään yksi kohtaus. Näytelmää pääsee seuraamaan torilla jokaisena markkinapäivänä.

Kohtaukset:

  1. Joulu-seura

Joulunalus on kiireistä aikaa, kalenteria täyttävät omat jouluvalmistelut ja monenlaisten kerhojen iltamat ohjelmanumeroineen. Turkulaiset yhdistysintoilijat löytävät yhteisen mielenkiinnon kohteen – löytyykö yhteinen sävel?

  1. Kuusikauppoja ja kuumaa makkaraa

Lihakauppias Koskisen ilmainen joulumakkara herättää kysymyksiä ja lehdistökin kiinnostuu. Niilon kuusikaupat sujuvat melkein kuin tanssi – uusi myyntikikka tempaa kaupunkilaiset mukaansa.

  1. Eik me voitais esittä tätä?

Naisasialiiton lasten joulujuhlaan suunnitellaan esitystä, toki viime tingassa. Onneksi apua löytyy suoraan Brinkkalasta!