Läntinen tanssin aluekeskus on tuttuun tapaan mukana Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla Tanssivan joulukalenterin ohjelmanumeroilla. Erilaisiin kaupunkitiloihin suunnitellut tanssilliset hetket pohjautuvat Tanssin aluekeskusverkoston alkuperäiseen ideaan. Tuottajana Läntinen tanssin aluekeskuksella työskentelevä Riikka Campomanes ja Tanssikummina Vanhalla Suurtorilla tavattu Anna Lemberg taustoittivat lyhyesti Tanssivan joulukalenterin tuottamista, ja esiintymistä Joulumarkkinoilla.

Tanssiva joulukalenteri on verrattain tuttu näky osana Vanhan Suurtorin joulumarkkinaohjelmaa.
”Tanssivaa joulukalenteria on järjestetty nyt 11 vuotta ja heti alusta asti ollaan oltu mukana,” Campomanes tarkentaa yhteistyön taustoja. Tänä vuonna markkinoilla avataan yhteensä kuusi Tanssivan joulukalenterin luukkua.

Mukana tanssiteoksissa on sekä ammattilaistanssitaiteilijoita että harrastelijoita. Riikka Campomanes näkeekin, että Tanssivan joulukalenterin luukut sopivat hyvin tapahtumaan: ”Yhteistyö markkinoiden kanssa on saumatonta ja helpottaa myös järjestäjän näkökulmasta joulukalenterin tuotantoa, kun on tuttu ja hyväksi todettu yhteistyökumppani.”

Ulkoilmatapahtumassa esiintyminen on myös oma kokemuksensa tanssijoille: ”Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja se siinä on parasta!”, luonnehtii Lemberg. Vaikka markkinoille valikoituvat sellaiset luukut, jotka voidaan esittää ulkona, tuovat sääolosuhteet tähän toisinaan haasteita: ” Sään armoilla tietysti ollaan, kuten viime viikonloppuna vesisateessa. Kun esiintyjät asennoituvat siihen, että ulkona esiinnytään, niin sää ei silloin kovin paljon haittaa. Turun joulu kun on välin lunta ja pakkasta ja välin vesisadetta.” Campomanes täydentää.

Campomanes kertoo Joulumarkkinoiden kuitenkin olevan tanssijoille mieleinen paikka esiintyä: ”Ihmisillä on aikaa ja joulumieltä kohdata tanssiesitykset ja erilaiset tanssilliset hahmot, jotka esiintyvät Tanssivassa joulukalenterissa. Ihania kohtaamisia syntyy joka vuosi! Esimerkiksi Jonna Aaltosen Surujenkerääjä hahmo on esiintynyt joulumarkkinoilla lähes jokaisena vuonna ja Jonna kertoo, että useasti myyjätkin ovat tulleet ”poistattamaan surut”. Surujenkerääjästä on tavallaan tullut jo markkinoiden vakio vieras.”

Tutut sekä uudet ohjelmanumerot ammentavat inspiraatiota Tanssikummina esiintyneen Anna Lembergin sanoin – ihmisten kohtaamisen lisäksi – myös yhdessä olosta ja lähimmäisen rakkaudesta: ”Haluamme tuoda tanssia näkyville erilaisiin paikkoihin ja ihmisten iloksi! Haluamme näyttää, että tanssi on hyvin moninaista.”

Tanssiva joulukalenteri on mahdollista kokea paikan päällä vielä tapahtuman päätösviikonloppuna, kun Sekahaun Lavasoturit esiintyvät Vanhalla Suurtorilla lauantaina 15.12. klo 14.30 sekä sunnuntaina 16.12., kun Jouluhengettäret Henna-Maria Hanhineva ja Riikka Kosola tanssivat Kehon joulurauhaa torialueella klo 12.00-14.00.

Lämpimästi tervetuloa kokemaan tanssin taikaa Vanhalle Suurtorille!

Lisätiedot:
Riikka Campomanes
tuottaja
Läntinen tanssin aluekeskus
0400 546 019
riikka.campomanes@l-tanssi.fi